Valteri -toiminta

Valteri -toiminta on kalenterivuodeksi (12 kk) suljettu ryhmä.

Toiminta valtakunnallisesti,

ryhmän valinta riippuen asiakkaan asuinpaikasta,

leirikeskuksissa mm. Saksalan seikkailukeskus.

Asiakasvalintaa tehdessä, ja mukana palveluverkostotapaamisissa, alueen koordinaattori sosionomi AMK.

Asiakasrekisteri Domacare.

”jokaisella lapsella tulisi olla oikeus turvalliseen ympäristöön, turvalliseen aikuiskontaktiin, puhtauteen, vuorovaikutussuhteisiin ja kavereihin”

Tekemisen riemua!
Täysihoito leirikeskusreissuja yksi viikonloppu kuukaudessa ja loma-aikoina, jossa vietetään aikaa yhdessä, samojen kavereiden ja työntekijäaikuisten kanssa. Syödään hyvää ruokaa, mm. paistetaan tikkupullia, liikutaan ja touhutaan ryhmässä! Yöllä unta valvoo työntekijä.

Yleiset tavoitteet;
syrjäytymisen ehkäisy, osallisuuden vahvistaminen, vuorovaikutus-, ryhmäytymis- ja elämänhallintaidot.

TYÖHÖNVALMENNUKSEN KYMPPIVUOSI (syksy 2022 uusi Tuva)

Peruskoulun päättäneille, joiden kanssa työhönvalmentaja kertaa esim. elämähallinta- ja työelämätaitoja, mukana mm. elämänlaatumittaristo Työkykyviisari.

HEPPAHULLUILLE OMAT RYHMÄT- päivät touhutaan yhteistyötallilla

mukana valtakunnallisesti yli 14 yhteistyötallia

Toimintaan osallistutaan yhtenä (01) viikonloppuna kuukaudessa, pe-su täysihoito leirikeskuksessa, sote- alan työntekijöiden 24/7 valvonta. Sekä syys- ja talviloma.

Toiminta on asiakkaalle maksuton.

Kuljetukset sovitun mukaisesti juna- tai linja-autoasemalta.

Lisätiedustelut; eerika@hymyillen.fi